Kilpailukutsu

Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuskilpailut 26.-27.8.2016 Kajaanissa Vimpelinlaakson urheilukeskuksessa


Kilpailukutsu, päivitetty 16.8.2016 (palkintojenjako ja kisadisco) 
 

Osallistumisoikeus

Kilpailuun voivat osallistua kaikki peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten oppilaat. Yläikäraja on 20 vuotta. Oppilas edustaa sitä kuntaa tai sen kunnan joukkuetta, jossa hän käy koulua. Kilpailuoikeus on osanottomaksun suorittaneilla. Jokaisella kunnalla on oltava ennalta nimetty aikuinen huoltaja yhteystietoineen. 

Paikallisilla osallistumisoikeus on vain 2002 ja myöhemmin syntyneillä. Paikallisuus koskee kajaanilaisia ja järjestävän seuran suunnistajia.
 

Kilpailut

Henkilökohtainen kilpailu perjantaina 26.8.2016

Sarjat:

  • H9RR, H10RR, H11TR, H12, H13, H14, H15, H16, H17 ja H20
  • D9RR, D10RR, D11TR, D12, D13, D14, D15, D16, D17 ja D20

Erityislapset voivat osallistua kilpailuun itsenäisesti tai saattajan kanssa. Ilmoittautumisen yhteydessä kirjoitetaan lisätietokenttään ”erityislapsi”. Heidät arvotaan normaalisarjoihin lähtöluettelossa, mutta listataan erillisiin sarjoihin tuloksissa.

Viestikilpailu lauantaina 27.8.2016

  • A-sarja  H/D13
  • B-sarja  H/D15
  • C-sarja  H/D20
  • D-sarja  sekasarja (yksi A-, B- ja C-sarjalainen)
  • E-sarja  (1. ja 2. osuus H/D10RR, 3. osuus H/D11TR).

A-sarjaan saavat osallistua vuonna 2016 13-vuotta täyttävät ja nuoremmat,
B-sarjaan 15-vuotta täyttävät ja nuoremmat,
C-sarjaan 20-vuotta täyttävät ja nuoremmat. 

Joukkueessa on kolme kilpailijaa. Jokaisessa joukkueessa pitää olla vähintään yksi tyttö ja yksi poika. Viestissä nuorempi voi osallistua vanhempaan sarjaan.

Joukkue on kuntajoukkue. Suunnistaja edustaa sen kunnan joukkuetta, jossa hän käy koulua. Kuntien yhdistelmäjoukkueet kilpailevat varsinaisen kilpailun ulkopuolella.

Pelkästään tytöistä koostuvalla joukkueella voi osallistua varsinaiseen kilpailuun, mikäli kunnalla ei ole kyseisessä sarjassa yhtään sekajoukkuetta. Muussa tapauksessa tyttöjoukkueet ovat varsinaisen kilpailun ulkopuolella.
 

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset henkilökohtaiseen ja viestikilpailuun tulee tehdä kuntakohtaisesti 17.8.2016 mennessä ilmoittautumispalvelun kautta. Linkki palveluun täällä.

Ilmoittautumisen yhteydessä valitaan majoitus- ja ruokailupaketit sekä ilmoitetaan kilpailijan henkilökohtaisen kilpailun Emit-kortin numero.

Kilpailijoille, joille ei ole ilmoitettu Emit-numeroa, varataan vuokrakortti, jonka voi noutaa kilpailukeskuksen infosta. Vuokrakorttia voi käyttää sekä henkilökohtaisessa kilpailussa että viestissä.

Viestikilpailun juoksujärjestykset on ilmoitettava pe 26.8. klo 18:00 mennessä ilmoittautumispalvelun kautta. Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan ainoastaan kuntien yhdistelmäjoukkueilta.
 

Maksut

Kilpailumaksut

  • Osanottomaksu henkilökohtaisessa kilpailussa on 14 € /kilpailija.
  • Osanottomaksu viestissä on 25 € /joukkue.
  • Emit-vuokra on 3 € /kortti.

Henkilökohtaisen kilpailun Emit-numeroiden muutoksista tulee ilmoittaa torstai-iltaan 25.8. klo 21:00 mennessä osoitteeseen ilmo@kajaaninsuunnistajat.fi. Viestin Emit-numeroita ei tarvitse ilmoittaa. Samaa Emit-korttia voi käyttää vain kerran saman päivän aikana.

Ennakkoon varatut Emit-vuokrakortit saa infosta kuittausta vastaan ja ne on palautettava infoon lauantaina klo 15.00 mennessä. Palauttamattomasta tai vaurioituneesta Emit-kortista veloitetaan 75 €.

Ruokailu- ja majoitusmaksut

  • Aamu- ja iltapala:     5 €/ateria ennakkoon ostettuna, paikan päällä 5,50 €/ateria. 
  • Lounas ja päivällinen:  9 €/ateria ennakkoon ostettuna, paikan päällä 10 €/ateria.
  • Ateriapaketti 1:  ennakkoon ostettuna 40 €
    (sis. 2 aamupalaa, 2 iltapalaa, 2 lounasta ja 1 päivällinen).  
  • Ateriapaketti 2:  ennakkoon ostettuna 32 €
    (sis. 1 aamupala, 1 iltapala, 2 lounasta ja päivällinen).  
  • Koulumajoitusmaksu on 9 €/henkilö/yö. 

Maksujen suoritus

Kaikki maksut on suoritettava ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittautumispalvelusta saadulla viitteellä tilille:
IBAN FI62 5760 0320 2319 12 / OKOYFIHH.
Kaikkien kunnan osanotto-, ruokailu- ja majoitusmaksujen on oltava todistetusti maksettuja ennen kilpailua tai osanotto-oikeus evätään. 
 

Opastus ja pysäköinti

Opastus kilpailukeskukseen Vt5 Kajaanin ohitustieltä Kampuksen kohdalta sekä maantien VT5 Kettukallion liittymästä torstaista klo 17:00 lähtien.

Kilpailukeskus sijaitsee Vimpelinlaakson urheilu- ja kampuskeskuksessa, osoitteessa Kuntokatu 8, Kajaani. Pysäköinti on kilpailukeskuksen lähistöllä KAMK:n pysäköintialueella. Tarvittaessa käytetään perjantaina pysäköintiin lisäalueita. Kilpailukeskuksen paikoitusalueet täytetään tulojärjestyksessä, jonka jälkeen paikoitus ohjataan lisäalueille. Lisäalueille opastus tapahtuu kilpailukeskuksesta. Varaa aikaa pysäköintiin!

Torstaina saapuvien majoituskoulu on Kajaanin Ammattikorkeakoulu, joka sijaitsee kisakylässä. Kisakylän ravintola Vimpeli ja kilpailutoimisto palvelevat Kampuksen rakennuksessa Oppi 4 osoitteessa Kuntokatu 4. Kaikille majoituskouluille torstaina ja perjantaina ilmoittaudutaan Kisakylän kilpailutoimiston kautta.
 

Lähtö

Ensimmäinen lähtö henkilökohtaisessa kilpailussa on perjantaina 26.8. klo 11:00.

  • Lähtö 2 (14v ja nuoremmat) matka alustavasti 900 m
  • Lähtö 1 (15v ja vanhemmat) matka alustavasti 850 m

Matkat lähtöihin tarkennetaan kilpailuohjeissa.

Viestikilpailun lähdöt lauantaina 27.8. porrastetusti klo 10:00 alkaen.
Viestikilpailun lähtöpaikka on kilpailukeskuksessa. 
 

Kilpailukartta ja leimaus

Kartta on Pasi Jokelaisen (Mapline Oy) käsialaa.

RR- ja TR-radoilla kartan mittakaava on 1:7500, muilla sarjoilla 1:10 000.
Käyräväli kartalla on 5 m. Viimeisimmät tarkennukset tehdään 7/2016, tulostus 8/2016.

Kartta on muovikotelossa, Emit-leimaus kaikissa sarjoissa.  
 

Pukeutuminen ja pesu

Pukeutumistilat ja peseytymismahdollisuus (suihkut) kilpailukeskuksessa. 

 

Majoitus ja ruokailu

Kampusalueen rakennukset Taito 1 ja Taito 2 sekä Tieto 2, sekä Kajaanin lukio ja Keskuskoulu toimivat majoitustiloina. Omat patjat mukaan.

Kampusalueen majoitustiloilta kilpailukeskukseen on matkaa n. 500 m. Keskuskoululta matkaa kilpailukeskukseen on 1,8 km ja lukiolta 0,8 km.

Aamiainen tarjoillaan Kampusalueella majoittuville Ravintola Vimpelissä. Lukiolla ja Keskuskoululla aamupala tarjoillaan majoituskoulun ruokalassa. Iltapala jaetaan majoittujille etukäteen. Erityisruokavaliota noudattavat valitsevat itselleen parhaiten sopivan ateriapaketin ilmoittautumisen yhteydessä. 

Muista majoitusvaihtoehdoista tulee kisasivuille tietoa heinäkuun loppuun mennessä.
 

Info

Info on avoinna:  

  • To 25.8. klo 16:00 – 23:00 kisakylässä (Oppi 4)
  • Pe 26.8. klo 8:30 – 16:00 kilpailukeskuksessa ja 16:30 - 23:00 kisakylässä (Oppi 4)
  • La 27.8. klo 8:00 – 16:00 kilpailukeskuksessa

Kisaranneke jaetaan kaikille ilmoittautuneille ja huoltajille. Kisarannekkeet jaetaan saapumisen yhteydessä infossa. Katso infon aukioloajat ja paikat yllä. Vain kisarannekkeella pääsee palkintojenjakoon ja diskoon. Kisarannekkeen värikoodit ilmoitetaan kuntien materiaalipakateissa.
 

Palkintojenjako ja kisadisko

Kunkin sarjan parhaat palkitaan KLL:n mestaruusmitaleilla ja kunniapalkinnoin. Palkittavien määrät ja tavat selviävät kilpailuohjeista.

Henkilökohtaisen kilpailun palkintojenjako järjestetään Oppi 4:n juhlasalissa (sama sisäänkäynti kuin ravintola Vimpeliin ja kilpailutoimistoon) pe 26.8. klo 18:00 alkaen. Palkittavia pyydetään saapumaan paikalle klo 17:30.

Palkintojenjaon jälkeen samassa tilassa on kisadisko klo 19:00 – 22:00. Diskoon pääsee vain kisarannekkeella.

Viestin palkintojenjako tapahtuu kilpailukeskuksessa la 27.8. tulosten selvittyä.
 

Lähtöaikatiedustelut ja tulokset

Henkilökohtaisen kilpailun lähtöajat ja kilpailun tulokset julkaistaan osoitteessa
http://www.kajaaninsuunnistajat.fi/kll-2016/  ja tulokset Koululiikuntaliiton sivulla kisojen jälkeen. 
 

Harjoittelumahdollisuus

Majoituskoulujen ja kilpailukeskuksen läheisyydessä sijaitsevalla Ämmänpuron ja Kaupunginlammen puistoalueella sekä Vimpelinlammen ympärillä risteilee hiekkapintaisia ulkoilureittejä. 

Mallisuunnistus Huuhkajanvaara 1:10 000 / 5 m sijaitsee Vimpelinlammen lounaispuolella kilpailumaaston vieressä heinäkuun alusta alkaen. Kartan hinta 5 € /kpl.
 

Vakuutus

Koululiikuntaliitto on vakuuttanut kilpailijat OP-Pohjolassa kilpailujen ajaksi. 

 

Toimihenkilöitä ja yhteystietoja

    
Yhteystietoja
KilpailunjohtajaMarko Horneman040 018 7656 
Kilp. järjestelysihteeriJari Rajala040 415 9051 
RatamestariryhmäJari Karppinen (joht.)
Jukka Kemppainen henk. koht. kilpailun radat
Antti Schroderus viestiradat
  
TiedottajaNiina Jämsén040 523 8866 
TAPauli Nokelainen040 706 1344pauli.nokelainen
(at) gmail.com
RatavalvojaAnssi Karjalainen,
Kuhmon Peurat
  
KLL:n vastuuhenkilöTerho Tomperi050 514 2498terho.tomperi
(at) kll.fi


Järjestävä seura
Kajaanin Suunnistajat ry

Tervetuloa Vimpelinvaaran hienoon maastoon!
Kajaanin Suunnistajat